Joulu Rayongissa


Palasimme Saigonista Bangkokiin 22.12. ja Tuijan perhe (Ari, Samuel, Joel ja Joelin tyttöystävä Saara) saapuivat samana aamuna Suomesta. Olimme varanneet pikkubussin hakemaan meidät kentältä Rayongin Novoteliin, samalla pysähdyttiin Ban Pheen kylässä vaihtamassa valuuttaa pankissa. 

Jouluaattona päätimme syödä Novotelin ravintolassa rannan vieressä. Tuija oli ostanut kaikille jouluiset päähineetkin Ban Pheestä. Ruoka oli hyvää, mutta annokset saapuivat kovin eri aikaan. Tämä tuntui olevan käytäntö kaikissa ravintoloissa Thaimaassa. Annoksia tippui pöytään eri aikoihin ja ensimmäiset olivat jo syöneet kun viimeinen sai ruokansa. 

Joulupäivänä nautittiin hotellin rannasta ja uima-altaasta. Illalla meillä oli Wongin rantaravintolaan tilattu barbeque-illallinen, vain 400 bahtia eli n. 11 euroa per henki. Oli todella runsas ja herkullinen ateria tunnelmallisessa ympäristössä.











 Tapaninpäivänä Tuijan porukka teki päiväretken Pattayalle ja Teija jäi tekemään opintoja hotelliin. Minibussi yksityiskuskilla koko päiväksi maksoi n. 90 euroa. Kävimme päivän aikana Nong Noochin puutarhassa, Sanctuary of Truthissä ja ostoksilla Pattayan isossa ostoskeskuksessa. 

Nong Noochissa syötimme valtavia Arapaia-kaloja, joille maistuivat myös Arin aurinkolasit, jotka putosivat hänen päästään altaaseen. Namskis, sanoi kala ja hotkaisi lasit kitaansa.


Kävimme tällä kertaa myös Thaimaan kulttuuria esittelevässä show'ssa. 

Puistossa oli myös automuseo, jonne ei Teijan kanssa ehditty ensimmäisellä kerralla.

Dinosaurusmaailma sykähdytti myös Aria, Samuelia, Joelia ja Saaraa.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Melbourne 8.-10.1.2024

Rayong Aquarium 14.12.2023