Tekstit

Melbourne 8.-10.1.2024

Kuva
Terveiset aurinkoisesta Melbournesta! Hong Kongista ei niin helposti pääsee suoraan Uuteen-Seelantiin, joten meidän oli tehtävä pikapyrähdys Melbournessa, josta pääsee lentämään eteenpäin Aucklandiin. Sattumoisin Teijan kummityttö Christine Groves asuu Melbournessa perheineen ja vihdoin pääsimme näkemään edes vilauksen heidän elämästään down under.  Olimme pyytäneet Christineltä, että saisimme vaikka jotain juustoja tai salaattia, koska Aasian lomailun jälkeen riisi ja nuudelit alkoivat jo hieman kyllästyttää. Meitä odottikin ihanat tarjoilut, Christine on huippuhyvä kokki. Cristine ja miehensä Nathan, joiden ihanissa häissä olimme aikoinaan huhtikuussa 2015 Thaimaan Phuketissa. Ne häät olivat ikimuistoisen ihanat. Hääpaikkana oli tuolloin hotelli/resort Katathani, Phuket.   Saavuimme siis sateiseen Melbourneen 9 tunnin lennon jälkeen ja Christine oli tullut meitä aamulla autollaan hakemaan. Ajomatka heille kentältä kesti noin tunnin. Emme olleet kovin paljon nukkuneet koneess...