Siirrymme Rayongiin Novotelin resortiin
Novotel Rayong Rim Pae -resort on noin 3 tunnin matkan päässä Bangkokista Pattayan jälkeen.
Otimme tänne hotelli Mercuren aulasta yksityisen kuljetuksen 84 eur koko matka 2 henkeä ja matkalaukut. Matka sujui hyvin ja kerran pysähdyimme kahville, kun kuski tankkasi autoa. Olimme ainoita asiakkaita ja palvelu pelasi. Yksi tytöistä otti maksun, toinen teki kahvin ja kolmas kuumensi maidon.
Tämä kohde Rayong tuli valituksi, kun kuvailtiin rauhalliseksi paikaksi ja kauniit hiekkarannat. No paikkahan osoittautui juuri sellaiseksi. Ainakin tällä hetkellä hotelli on melko tyhjä, lomasesonki ei ole vielä kiihkeimmillään. Nythän on Thaimaan talvikausi, mutta kyllä 32 asteen lämpö piisaa pohjoisen asukkaalle vallan hyvin. Merivesi on myös niin lämmintä, että ihmetellä täytyy miten siinä mitkään kalat tai äyriäiset enää pystyy elämään. Uima-altaissa sentään löytyy hieman viilennystä kuumuuteen. Kaunista hyvin hoidettua puutarhaa, upeat altaat aivan meren äärellä. Hyvää ruokaa ja juomaa. Meillä on myös aamiainen, jossa kaikenlaista tarjolla. On tänne muutama muukin suomalainen löytänyt tiensä.
kuva kuin postikortti, mutta ihan altaalta otettu
Hotellin hieronnan hinta 22 e tunti tuntui halvalta, mutta rannalla ja lähikylässä saa kyllä tunnin hieronnan 5-8 eurolla.
















Kommentit
Lähetä kommentti